Kaikkien saatavissa oleva julkinen terveydenhuolto on turvattava. Kestävä ja vastuullinen rahoitusratkaisu on ainoa keino varmistaa kattavat palvelut. Tässä tarvitaan ehdottomasti hyvinvointialueiden ja valtion toimivaa yhteistyötä. Palvelumaksujen on oltava sillä tasolla, etteivät ne estä hoitoon hakeutumista. Kokonaiskustannukset pysyvät kurissa, kun ensin satsataan riittävästi ennalta ehkäisevään toimintaan. Toiminta-ajatuksen on oltava, ettei perusterveestä saa tulla erikoissairasta. Palvelurakenteen on oltava mahdollisimman saumaton tuottamaan meidän kaikkien tarvitsemat palvelut. Sen vuoksi rahoituksen oikealla ohjaamisella varmistetaan niin ammattilaisten kuin muidenkin resurssien tehokas käyttö. Orpon hallituksen sinne tänne rahan jako tulee vain kalliiksi eikä hyödytä meitä, joitka palveluja tarvitsemme. Vain terveysyhtiöt kiittää ilmaisesta rahasta.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on näyttänyt jo pidemmän aikaa siltä, että työelämä on sulauttanut perhe-elämän sisälleen. Niillä, joilla työtä on, vaatimukset kasvavat koko ajan. Isot yritykset pilkkovat urakkansa ja jakavat ne alihankkijoille. Samalla ne näkyvät sujuvasti ummistavan silmänsä alihankintayritysten väärinkäytöksille työntekijöitään kohtaan. Etätyö ei ole tuottavuusongelma, kuten Etla yrittää väittää. Joskus työntekijöiden voi kuitenkin etätöissä olla vaikea erottaa työ- ja vapaa-aikaa. Ehkä olisikin syytä alkaa puhua työn ja vapaa-ajan eriyttämisestä, jolloin perheelle ja omalle vapaa-ajalle jäisi selkeä aikansa työpäivän ohella. Myös työpaikoilla on keskityttävä nykyistä enemmän turvalliseen ja työkykyä ylläpitävään työhön. Tämä lisäisi meidän hyvinvointia. Perhe on nostettava takaisin yksilön rinnalle yhteiskunnan perusyksiköksi.

Koulutusta kehittämällä huolehdimme lapsistamme, tulevaisuuden tekijöistä. Koulujen ryhmäkoot on saatava sopivan kokoisiksi tämän päivän opetuksen tavoitteisiin ja lasten tarpeisiin nähden. Koulujen ja perheiden yhteistyötä lasten terveen kasvun tueksi on vahvistettava. Apuna on oltava riittävä määrä asiantuntija-apua, kuten monipuolista terveydenhoitoa ja kuraattoripalveluja. Aivan liian moni nuori myös "unohtuu" peruskoulun jälkeen odottamaan tulevaa elämää ilman ammatillista koulutusta. Tämän seurauksena he jäävät työelämän ulkopuolelle.

Toisen asteen koulutuspaikka on taattava jokaiselle peruskoulun päättäneelle. Se ei onnistu koulutuspalvelujen määrärahoja leikkaamalla, kuten Orpon hallitus näyttää kuvittelevan. Sama koskee myös aikuiskoulutusta. Maailma ja työelämä muuttuu ja sitä myötä osaamistarve muuttuu. Sen vuoksi entistä useampi joutuu tai haluaa vaihtaa alaa ja silloin on oltava selkeä ja kohtuullisen joustava polku päästä päivittämään osaamistaan. Nyt se polku on tehty aika vaikeaksi.

Seniorikansalaiset ovat jo osuutensa Suomen rakentamiseksi tehneet. Joitakin vielä heistä sotia käyneinä itsenäisyytemme takaajina, osa raskaassa työssä terveytensä menettäneinä on keskuudessamme. Iso osa senioreista on edelleen aktiivisia kulttuurin ja monien muiden asioiden harrastajia ja entistä useampi jopa vieläkin mukana työelämässä. Meidän nuorempien sukupolvien velvollisuutena on huolehtia ikääntyvistä kansalaisista elämän ehtoopuolellakin. Ikääntyville on muovattava monipuolinen, tarpeita vastaava ja omaa toimintakykyä tukeva palveluverkosto kotiin vietävistä palveluista palveluasumiseen. Palveluissa olennaisinta on joustavuus ja oikea resurssointi. Perusajatuksena on oltava koko ajan "aikaa ihmiselle". Oikeiston vääristynyt ajatus siitä, että jos hoitajia ei nyt ole, niin silloin jatkossakin riittää pienempi hoitajamitoitus, on irvokas kaikessa itsekkyydessään. Tuo ajatus ei välitä palvelujen tarvitsijoista eikä niitä tekevistä työntekijöistä. Vielä vähemmän tilannetta auttaa hallituksen pakottamat hyvinvointialueiden yt-neuvottelujen irtisanomiset, jotka tarkoittavat, että olemassa oleviakin hoitajia joudutaan irtisanomaan. Varsinaista hölmöläisten hommaa.

Kuntien on pakko uudistua selvitäkseen rakennemuutoksestaan. Kuntatalouden hoidossa on pidettävä huoli siitä, että hallitsemattomat kulut muutetaan hallituiksi, ennakoitavissa oleviksi. Tämä varmistetaan selkeällä, kuntalaisten tarpeita vastaavalla, palveluohjelmalla. Työllä luodaan elinvoimaa ja taloudellista turvaa. Siksi yrittäjyyttä ja työntekoa on kannustettava. Talous on kuitenkin pidettävä renkinä. Sitä ei saa päästää isännäksi, jota palvotaan enemmän kuin kuntalaisten hyvinvointia. 

Siis työtä, turvaa ja hyvinvointia.

Välittämisellä on väliä!