Terveydenhuolto on ollut ja tulee olemaan tulevina vuosina isojen haasteiden edessä. Väestön ikääntyminen, hoitohenkilöstön riittävyys, sairaalarakennusten huono kunto ja taloushaasteet vaativat vakavaa pohdintaa koko Suomessa. Uusia ideoita kaivataan roppakaupalla. Miten tähän tilanteeseen on tultu ja miten ongelmat ratkaistaan?

Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on ollut monelta osin edelläkävijä koko maailmassa. Neuvolajärjestelmän avulla vielä 1930-luvullakin jyllännyt suuri lapsikuolleisuus saatiin nopeasti laskettua hyvin matalaksi. 1950-luvun keskussairaalajärjestelmän rakentamisen jälkeen koko väestö pääsi kunnollisen sairaanhoidon piiriin. Perusterveydenhuoltoa vahvistettiin kansanterveyslailla 1970-luvun alussa. Tuli ennakoivaa terveydenhoitoa laaja-alaisesti. Kukapa ei muistaisi joko omasta tai lastensa hammasmukin kyljestä lorua ”Harjaa hampaat, huuhdo suu. Hammaspeikko lannistuu.” Pohjois-Karjala –projektin avulla itäsuomalaisten sydäntautikuolleisuus laski huimasti, kun opittiin, ettei ruokaan tarvitse laittaa tolkuttomasti suolaa ja vihanneksiakin voi syödä. Vielä 1989 uusittu erikoissairaanhoitolaki järjesteli nimensä mukaisesti erikoissairaanhoidon sen ajan mukaisiin tehokkaisiin ja toimiviin yksikköihin. Järjestelmä toimi silloin kokonaisvaltaisesti. Koko väestö sai tarvitsemansa terveyden- ja sairaanhoidon.

Sitten tuli 1990-luvun kotikutoinen pankkikriisi ja syvä lama, jossa talouspelinappulat jaettiin uudelleen. Maksumieheksi pistettiin julkinen talous eli veronmaksaja, silloinkin. Tarvittiin ja tehtiin kululeikkauksia. Sen seurauksena listittiin terveydenhoitoa kovalla kädellä. Jäljelle jäi vain välttämätön sairaanhoito ja sekin tynkänä. Kuntoutus oli karsittu minimiin. Tämän piti olla vain väliaikaista, mutta kuinkas kävikään. Säästövaihe jäi päälle ja hoitoon pääsy oli vaikeaa. Edelleenkään varsinainen terveydenhoito ei ole kunnossa ja kuntoutus vaikeiden sairauksien jälkeen on olematonta. Perusterveestä kansasta on tullut erikoissairasta. Ja kunnat itkee vuosi toisensa jälkeen vaikeasti ennakoitavien ja nousevien sairaanhoidon laskujen vuoksi. Syylliseksi on pysyvästi valittu erikoissairaanhoito.

On itsestään selvää, että tämä tilanne jatkuu, jos järjen käyttö terveyspalvelujen tarjoamisessa kuntalaisille ei lisäänny.

Nyt kannattaa hyödyntää uusi, vuoden 2010, terveydenhuoltolaki täysi määräisesti. Kannattaa myös katsoa hieman taaksepäin ja ottaa taas käyttöön nimenomaan ennakoiva terveydenhoito ja sairaanhoito kokonaisuutena. Koko paketti on syytä päivittää tämän päivän tietämyksen mukaisesti ennakoiden myös tulevaa.

Hallinnollisesti toimintaa on vara tehostaa niin, että uuden lain mukaisesti yliopistosairaaloiden ympärille perustetut ns. Erva-piirit (=erityisvastuualue) koordinoisivat alueensa palvelujen järjestämistä. Meille keskisuomalaisille on luontevaa kuulua Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa samaan piiriin, vaikka ei Pirkanmaassakaan mitään vikaa ole. Maakuntamme väestöpohja on kuitenkin niin iso, että oma erikoissairaanhoidon yksikkö täällä säilyy ihan varmasti ja sen vuoksi on tärkeää, että keskussairaala on hyvässä kunnossa oleva yksikkö kaikilta osin. Keskussairaala jo tehtävänsäkin puolesta tuntee ja tietää koko maakunnan tarpeet näissä terveysasioissa ja siksi myös perusterveydenhuollon palvelut ja terveyspalveluja tukevat sosiaalityön Keski-Suomen alueen palvelut olisi järkevää yhdistää saman maakunnan alueen hallinnollisen katon alle. Peruspalveluja pitää olla saatavilla kohtuullisen lähellä meitä kuntalaisia, joten kaikki toiminta ei voi keskittyä vain keskussairaalaan. Terveysasemia tulee olemaan ympäri maakuntaa, muun muassa meillä Muuramessa, jossa jatkossakin tulee käymään myös muita kuin muuramelaisia.