Suomen tulevaisuuden ja nimenomaan suomalaisten hyvinvoinnin kannalta on käytännössä välttämättömyys, että yhteiskuntamme rakenteet vastaavat aikansa haasteisiin.

Suomen tulevaisuuden ja nimenomaan suomalaisten hyvinvoinnin kannalta on käytännössä välttämättömyys, että yhteiskuntamme rakenteet vastaavat aikansa haasteisiin.

Juuri siksi on välttämätöntä, että sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään ajanmukaisesti ja suomalaisten tarpeita vastaavasti. Yhtä välttämätöntä on, että koko maan palvelut rakennetaan ottaen huomioon edellä mainitut tarpeet ja myöskin maantieteelliset näkökulmat. Meille ei voi suoraan tuoda mallia oikein mistään, sillä maamme poikkeaa verrokeista ainakin väestötiheyden osalta ja maan sisäisetkin erot ovat suuret. Siksi yhtä ainoaa mallia ei kannata väkisin tuputtaa joka niemeen ja notkoon. Niin tärkeää kuin talous on ottaa huomioon palveluita kehitettäessä, on syytä vaatia jokaisessa puheenvuorossa muistamaan se tosiseikka, että Suomen sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kustannuksiltaan kansainvälisesti erittäin kilpailukykyiset ja kattavat. Läheskään kaikkea olemassa olevaa ei siis ole tarvetta heittää romukoppaan uudistusintoilun yhteydessä. Tärkeintä on löytää ongelmakohdat ja korjata ne. Yksi tärkeimmistä on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välinen turhan korkea porras. Toinen on tuleva palvelutarpeen kasvu ja palvelua tuottavien työntekijöiden rajallinen määrä. Näistä kahdesta syystä näen terveyspalvelujen ja niihin kiinteästi liittyvien sosiaalipalvelujen yhdistämisen erittäin hyvänä asiana. 

Onnistuakseen uudistuksen rakentamisessa on osattava myös alan työntekijöiden keskuudessa miettiä uutta tapaa tehdä työt. No se ei ole itse asiassa iso juttu. Toteanpahan vain, että kun valmistuin itse sairaanhoitajaksi 27 vuotta sitten, tehtiin käytännön hoitotyössä kaikki toisin kuin nykyään. Meidän on siis ollut pakko, tai itse asiassa, olemme saaneet uudistua koko ajan. Nyt vain uudistusta tehdään tietoisesti ja vähän laajemmin kerralla, kun aiemmin muutoksia on tapahtunut pieninä hippuina sieltä ja täältä ikään kuin huomaamatta. Ja sen takia osin kokonaisrakenne onkin nyt sitten vähän vinossa tarpeeseen nähden ja kaikki tuntuvat olevan tyytymättömiä.

Edellä mainituista syistä ja ottaen huomioon maakuntamme rakenteen ja tulevaisuuden näkymät, olen ehdottomasti maakunnallisen palvelurakenteen kannalla ja sen puolesta teen töitä luottamustehtävissäni. Palvelujen hallintomalli on toissijainen kysymys, muttei sekään mitätön. On tärkeää, että palvelujen tuotanto on laajapohjaisesti suuniteltu ja johdettu, joten koko maakunnan näkemys on silloin huomioitava päätöksenteossa.

Toinen välttämätön rakenneuudistus on palveluiden rahoitus eli valtionosuusuudistus. Nykyinen rahoitusjärjestelmä on perustaltaan aivan erinäköisen Suomen ajantuote kymmenien vuosien takaa ja sitä on samalla tavoin parsittu vähitellen ajan kuluessa. Siksi se näyttääkin pirstoutuneelta ja vaikeaselkoiselta. Kaikkien kansalaisten on saatava tarvitsemansa palvelut tasapuolisesti ja siksi riippumatta omasta, kuntien tai valtion taloustilanteesta, on varmistettava julkisilla palveluilla tarkoituksenmukainen palvelujen määrä. Yksityinen ja kolmaskin sektori ovat jatkossakin tarpeellisia palvelujen täydentäjiä. Niille ei pidä kuitenkaan antaa tilaisuutta monopolisoitua alueellisesti, koska silloin markkinalait alkavat toimia niin kuin ne aina toimivat. Kuorivat kermat päältä ja nopeasti, kun tilaisuus tulee.

Paljon puhuttu kuntarakenneuudistus ei edellä mainittuihin uudistustarpeisiin verrattuna ole samalla viivalla kiireellisyysjärjestyksessä. Evoluutio eli luonnollinen valinta hoitaa sen kyllä aikanaan. Liian aktiivisilla toimilla mukana menee muuten jo nykyäänkin hyvin tehtävänsä hoitavia kuntia eikä kokonaisuus kuitenkaan parane, kuten tavoitteena pitää olla.