Yhteystiedot

Asko Juuti
Saarikontie 8
40950 Muurame
040 565 3364
asko.juuti@kolumbus.fi

Uusimmat kirjoitukset

Uutiset

8.6.2017Muuramen kunnanvaltuuston valintojaLue lisää »19.12.2015KunniamerkkiLue lisää »

Tavallisen ihmisen tavallinen kirkko

Share |

Perjantai 7.11.2014 klo 10.00 - Asko Juuti


Olen vuosia miettinyt, miksi seurakuntiin kuuluu selkeä enemmistö suomalaisista, mutta seurakunnan tilaisuuksissa käy heistä vain murto-osa. Yksi syy tähän voi olla, että kirkolla on tiettyjä viranomaistehtäviä, esimerkiksi väestörekisterin ylläpito, avioliittoon vihkiminen ja vainajien hautaaminen. Kirkko on myös osa suomalaista kulttuuria. Kuuluessaan seurakuntaan ihminen tietää kuuluvansa johonkin, olevansa yhteisön jäsen. Jäsenyys siis kannattaa, mutta seurakunnan hengellinen toiminta tuntuu vieraalta.

Miksi sitten niin harva seurakunnan jäsen äänestää seurakuntavaaleissa?

Osa syy taitaa olla juuri se, että liian harva äänestää. Sen seurauksena valtaa seurakunnissa käyttää liian usein väestöstä vähemmistönä oleva arvokonservatiivien aktiivinen joukko. He tietävät, että vain äänestämällä voi vaikuttaa haluamaansa suuntaan.

Näin pitäisi toimia koko kirkkoon kuuluvan väestön. Itse asiassa näin pitäisi toimia koko väestön kaikissa vaaleissa. Oma ääni kuuluu vain äänestämällä.

Jos haluat tavalliselle ihimiselle sopivan seurakunnan, käy antamassa äänesi, sillä me tarvitsemme avointa, armollista ja anteeksiantavaa kirkkoa. Se tekee paljon hyvää ja arvokasta työtä erityisesti lasten ja nuorten parissa. Sieltä saa myös muut heikompiosaiset apua hädän hetkellä. Oikea kirkko ei erittele ihmisiä hyviin ja huonoihin vaan kaikki ovat yhtä arvokkaita Jumalan edessä. Siksi myöskään ihmisillä ei ole oikeutta asettua toistensa yläpuolelle.

Jos haluat oman seurakuntasi ja kirkon yleisemminkin toimivan näin, käy antamassa äänesi tulevana sunnuntaina tavallisen ihmisen tavalliselle kirkolle.