Kunnissa on nyt sitten innostuttu leikkimään palveluseteleillä. Se tuntuu olevan käänteentekevä taikakalu kuntien palveluntarjonnan ongelmiin. Näin ainakin kovasti todistellaan. Tai siis oikeisto todistelee. Ei muuta kuin palvelusetelit kehiin ja lakisääteisten peruspalvelujen järjestäminen on hoidettu. Onko asia todellakin näin yksinkertainen?

Periaatteessa näin on. Kuntalainen voi palvelusetelin saatuaan ostaa sillä tarvitsemansa palvelun mistä huvittaa. Kaikki alueen palveluntarjoajat ovat käytettävissä. Hyvä hyvä! Palvelun yksikköhinta kunnalle on tiedossa, koska kunta määrää setelin arvon. Budjetin menopuoli on siis hanskassa. Hyvä hyvä! Hyvinvointimarkkinat kasvavat ja työllistävät alan ammattilaisia. Hyvä hyvä! Kunnan ei tarvitse käyttää vero- tai lainarahaa seinien rakentamiseen. Hyvä hyvä!

Mutta mutta. Palvelujen käyttäjälle jää omavastuu maksettavaksi, kuten kunnallisissakin palveluissa. Esimerkiksi vanhusten hoivapalveluissa omavastuu on tulosidonnainen ja silloin ei puhuta muutamista kympeistä kuukaudessa vaan pistetään nollaa perään. Ja tärkein juttu vielä. Mikään ei takaa, että palvelun tuottava yritys tyytyy ajan kuluessa palvelusetelin ja omavastuun muodostamaan summaan. Markkinoilla kun toimii kysynnän ja tarjonnan laki. On täysin mahdollista ja todennäköistä, että kysyntä ylittääkin tarjonnan ja hintoihin kohdistuu "nostopaineita". Kukas sen sitten maksaa? No asiakas tietysti.

Jään taas vaihteeksi miettimään, ketä varten lakisääteiset peruspalvelut ovat? Kuntaa vai kuntalaisia varten?