Yhteystiedot

Asko Juuti
Saarikontie 8
40950 Muurame
040 565 3364
asko.juuti@kolumbus.fi

Uusimmat kirjoitukset

Uutiset

8.6.2017Muuramen kunnanvaltuuston valintojaLue lisää »19.12.2015KunniamerkkiLue lisää »

Mitä kuntavaalien jälkeen?

Share |

Maanantai 3.4.2017 klo 13.37 - Asko Juuti


Viikon päästä ollaan viisaampia, mitkä puolueet voittivat ja mitkä hävisivät kuntavaalit. Joka tapauksessa mihinkään vaalien jälkeiseen kuherruskuukauteen ei ole aikaa.

Sotevalmistelu etenee, voisi melkein sanoa, että maan hallituksesta huolimatta. Myös Keski-Suomessa on jo tehty esitys maakunnan väliaikaishallinnon kokoonpanosta. Väliaikaishallinnon tehtävänä tulee olemaan maakunnallisen palvelutuotannon muokkaaminen ja valmistautuminen vuoden 2019 alun palvelujen käynnistämiseen.

Myös Muurame on mukana valmistelussa. Itse asiassa tämän vuoden alussa käynnistetty Muuramen hyvinvointi-liikelaitos on osa tätä valmistautumista. Liikelaitoksella on enintään tämä vuosi aikaa vakiinnuttaa toimintansa. Viimeistään ensi vuonna pitää vakuuttaa maakuntahallinto palvelujen laadun ja kustannustehokkuuden osalta. Haaste on aika iso, sillä niin liikelaitoksen johto kuin koko henkilökunta aloitti vuoden vaihteessa käytännössä uuden toiminnan. Ennen aloitusta piti hankkia niin välineistöä kuin iso osa henkilökuntaakin, koska entinen palvelutuottaja Jyte vei ison osan molemmista mennessään.

Perusta Muuramen sotepalveluille on kuitenkin hyvä. Vuoden 2015 tilaston mukaan Muuramessa käytettiin koko maan vähiten euroja (2164€) sotepalveluihin asukasta kohden.  Tarvevakioitujen menojen indeksilukukin oli 81. Se tarkoittaa, että väestörakenne ja sairastavuus huomioon ottaen Muuramen sotekustannukset ovat 81% maan keskiarvoon nähden.  Tuo luku on neljänneksi pienin koko maassa. Suoraan palvelujen laadusta ei kumpikaan noista yllä mainituista luvuista kerro, mutta saatu palaute kertoo, että pääsääntöisesti palveluihin on oltu tyytyväisiä ja niitä on saatu tarpeen mukaisesti. Totta kai parannettavaakin on, mutta edullisuus ei ole tullut palvelujen laadusta tinkimällä. Viime vuoden tilinpäätöksen tiedot näyttäisivät, että tilanne ei ole oleellisesti muuttunut.  Kustannusnousut ovat olleet sen verran maltillisia ja osin talousarvion menot on jopa alitettu.

Jos homma etenee, kuten tämän hetken suunnitelmat edellyttää, on edessä kuntien kannalta niiden historian suurin muutos. 2019 alkaen Muuramen kunnan tehtävänä on kasvatus- sivistys-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestäminen ja se pitäisi tehdä reilusti alle puolella siitä rahasta millä kunta toimii tällä hetkellä, sotepalvelut mukaan lukien.

Noiden jäljelle jäävien palvelujen läpileikkaavana tehtävänä on muuramelaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Siinä onkin aika iso muutos edessä ja erityisesti niin päättäjien kuin kunnan työntekijöiden korvien välissä. Jatkossa sosiaali- ja terveyspalvelut ei ole mukana tuota hyvinvointivelvoitetta hoitamassa. Jo nyt tulevan vuoden toiminnan suunnittelussa on kaikissa palveluissa, niin teknisellä puolella kuin kouluillakin mietittävä, miten nämä palvelut huomioivat hyvinvointivelvoitteen. Se on oltava johtavana teemana kuntamme strategian mukaisesti niin virkamiesten valmistelussa, päättäjien päätöksissä kuin kunnan kaikkien työntekijöiden jokapäiväisessä työnteossa.

Ei siis ole ollenkaan yhdentekevää, mitä vaaleissa tapahtuu. Populismille ja turhalle marinalle ei ole nyt aikaa eikä käyttöä. Kunnan kehittäminen vaatii osaamista ja yhteistyökykyä Muurame-hengen mukaisesti, jotta Muurame näyttää jatkossakin suuntaa muille kunnille. Motoksi sopisi hyvin: "Pidetään kaikki mukana".